Monday, 28 January 2013
Kontrastikurssi Ilmajoen kansalaisopistolla
Ilmajoen Kansalaisopistolla 26.1-27.1. roiskittiin väreillä koko viikonloppu. Lauantaipäivä keskityttiin kokonaan värikkäisiin kalligrafisiin pohjiin ja papereihin.
Kokeiltiin värjätä papereita akryyliväreillä, guassiväreillä, pitsipainannalla, verkolla, pastelleilla, makaroneilla, vahaväreillä ja vaikka millä. Aika riensi todella nopeasti mutta lopputulos on huikea, 15 oppilasta ja EI yhtäkään samanlaista paperia!!! Uskomatonta.
Koko porukka oli ihan naattina iltasella, joten päätettiin jättää työt kuivumaan yöksi ja aamulla jatkoa sitten.
Sunnuntai päivä käytettiin sitten kirjoittamiseen. Kaikki saivat valita oman tyylinsä ja kirjoitettiin siis juuri niihin pohjiin, joita eilen värjättiin. Kokeiltiin kaikkia mahdollisia kirjoitusvärejä ja tekniikoita. Kirjoitettiin automaattikynillä, nahkakynillä, vanhan ajan hiusterillä ja ihan kaikilla mahdollisilla kynillä mitä kullakin oli mukana.
Kuvat kertovat paremmin kuin mitkään sanat, että hauskaa oli ja loppugalleriaan (pieni puolentunnin näyttely ) saatiin siis aivan upeita töitä! Lisää kuvia tulee Sulkanen-lehteen tästä kurssista eli sieltä lisää. (www.kalligrafia.org).
Kiitos Ilmajoen Kansalaisopistolle ja varsinkin Anitalle, kun järjestit meille niin paljon tilaa, että saimme touhuta kahdessa luokassa, keittiössä ja vähän käytävilläkin! Suuri kiitos!
Opettajana hääräsi Marika Koskimäki-Ketelä : )
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment