Sunday 6 June 2021

Kuka on MarikaKK?

Olen siis Marika KK, kuvataiteilija ja taidemaalari, Etelä-Pohjanmaan lakeuksilta.


Taidettani voisi luonnehtia sanoilla: Kokeileva, yhdistelevä, tuntuva, abstrakti. Käytän pääasiallisesti omavalmisteisia maalausvälineitä, sivellintä, akryylimaaleja ja kangasta yhdistettynä valokuvaan, erilaisiin esineisiin, installaatioihin tai kollaaseihin. Lisäksi kokeilen rohkeasti erilaisia tekniikoita, toisiinsa sopimattomiakin yhdistelmiä. Useimmiten kuvakieleni on ei esittävää ja abstraktia, jota voi kukin tulkita itse.

Tutkin useiden eri tekniikoiden yhdistelyä, ja kokeileva prosessi on toiminut kohdallani parhaiten. Lisäksi työstän useaa teosta kerralla, jolloin minua motivoi se, että näen, mitä tapahtuu, kuinka ja miten. Teemat teoksiini pursuavat omasta elämästäni, yhteiskunnan tapahtumista, kokemuksista sekä luonnosta. Usein jopa yksittäisestä esineestä, joka käsiini päätyy. Paljon vaikutusta taiteeseeni olen saanut myös erilaisista lapsuuden kokemuksista mielenkiintoisten elinympäristöjen kokijana, kuin myös ulkomaanreissuilta sekä asuessani maailmalla.

Taide on minulle moninkertaista, kerroksellista, ei välttämättä pelkkä siveltimen veto paperilla. Teoksissani esiintyy usein kirjaimia tai niiden muotoja. Tavoitteeni on tuoda esiin myös kirjaintaidetta erilaisissa ympäristöissä, pinnoilla. Yllätyksellistä, niinkuin taide on, mutta lopulta jätän taiteen kokijan silmiin sen tuntemisen ja tulkinnan. Taiteilijana haluan tuottaa katsojalle jonkin tuntemuksen, fiiliksen tai ajatuksen. Ehkä jonkin inspiraation pisaran kokemusten valtamereen. Marika KK

Fiiliksiä: Olen opiskellut taiteita jo toistakymmentä vuotta, mutta rakkaus muotoihin ja väreihin roihuaa edelleen. Kynät, terät ja siveltimet ovat intohimoni, mutta taiteilu onnistuu yhtä hyvin katuharjalla tai kuusenoksalla kuin digitaalisestikin. Kursseillani kannustan kädentaitojen harrastajia leikilliseen luovuuteen. Ilo kirjoittaa työhön piiloviestin: nämä teokset on tehty rakkaudella. Inspiraatiota saan luonnosta, metsästä ja mökiltä, joka sijaitsee virtaavan joen varrella. Opetan sekatekniikoita lyhytkursseina, ympäri Suomen. 2014 & 2015 & 2017 vedin USA:ssa, Los Angelesissa taidetyöpajoja isossa konferenssissa, kutsusta. Sekatekniikkakirjani julkaistiin 2014 keväällä USA:ssa englannin kielisenä.


Olen maalannut sekä valmistanut veistoksia ja teoksia niin yksityis- kuin julkisiin tiloihin, isoja muraaleja isoihin seiniin, suunnitellut teoksia kirjoihin, kirjankansiin, runoteoksiin,  kuosejani on painettu mm. Lennol Oy:n kankaisiin. Yritän pysyä monipuolisena ja uudistuvana taiteilijana ja kehitän sekä koulutan itseäni jatkuvasti. 

yllä heinä -kuosini ja alla pesä- kuosini, molemmat painatettu Lennolin koristetyynyihin
nämä kaksi kuvaa Lennol Oy:n ottamia



Kaikki muut kuvat @neliömedia
*lisää minusta:
face Marika KK Art

Oli tosi kiva kun piipahdit täällä blogissani

terkuin Marika KK



No comments:

Post a Comment